Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2013 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Halsuan ykköspuodille nettilaajennus
(3)Kauden pallopäätös
(4)Kunta tuulivoiman tukena
(5)Puhelinkopit ja kadotus
(6)Kapina jatkokertomuksessa
(1) Superkoulu avaa kiinteistömarkkinat
Luettu 809 kertaa

Halsualla osittaista hiljaiseloa nauttinut kiinteisökauppa on saamassa piristysruiskeen. Tuleva yhtenäiskoulu avaa ensiluokkaisia kiinteistöjä tarjouskilvan voimaannuttavan vallan alle.

Ennusteiden mukaan miljoonaluokan superkoulu tulee imaisemaan tykönsä lapsukaiset niin kyliltä kuin sivukyliltäkin. Kun pellavapäät velmuilevat Kirkonkylällä, etäisemmät koulukiinteistöt päästään valjastamaan uuteen käyttöön. Toistaiseksi kovin täsmällisiä suunnitelmia ei ole esitetty esimerkiksi Meriläisen koulun suhteen, mutta mielikuvitusta tursuavat sielut kiistatta jotain keksivät.

Kuntaan tulee nyt tilaa mahdolliselle kriittiselle kasvatukselle. Yhtenäistämispolitiikan rinnalle voitaisiin valjastaa eräänlainen Steiner-koulujärjestelmä, joka mahdollistaa vaihtoehtoisen koulutuskanavan. Keskuskoulussa nuoriso etenisi opetusministeriön kaavaileman mallin puitteissa, vaihtoehtoahjossa opetus olisi monenkirjavampaa. Uudistus palvelisi kaikkia. Ihan kaikkia. Jotakuinkin jokaikistä siis.

Mikäli kahtalainen kouluväylä ei kuitenkaan päättäjiä innosta, huoli ei silti käy suureksi. Historiaa huokuville kiinteistöille virtaa ostajaehdokkaita pian etäkuntia myöten. Koulubisnes on sikäli tuottoisa markkina-ala, että kunta pääsee niittämään komeat rahat, kävi miten kävi.
Jarno Hietalahti