Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2016 / 04


(1)Pääkirjoitus
(2)Halsualainen vuolee jääkiekkokultaa
(3)Yhteinäiskoulun sisäänkäynnit nimetty
(4)Pyöräilymaaottelu vauhtiin
(1) Pääministeri valtiovierailee kylillä
Luettu 338 kertaa

Halsuan vastaanottokomitea ry. on historiansa kovimman koettelemuksen edessä. Sipiasioista tunnettu keskustalainen pääministeri on päättänyt vierailla kylillä katsastamassa paikallisen seremoniaosaamisen laadun ja määrän. Halsualle tämä on näytönpaikka.

Kun valtionpäämies vierailee toisen johtajan luona, virallisesta ohjelmasta ei tingitä. Etiketin mukaan odotettavissa on ainakin vierailu Halsua-talolla, seppeleenlasku hautausmaalla ja käynti kunnantoimistolla. Näiden juhlavien rituaalien perään saattue suuntaa uuteen koulukeskukseen keskustelemaan ajankohtaisista aiheista.

Koululla ääneen, tai ainakin sipinään, yhtyy lisäksi muita kansanedustajia ja maakunnan merkkihenkilöitä. Paikalla on myös pääministeripuolueen ehdokkaita, joiden joukosta valittaneen koalition seuraava varapuheenjohtajat samoin kuin puoluesihteeri. Valintoja ei kuitenkaan suoriteta heti Halsualla vaan vasta kesäkuun puoluekokouksessa Seinäjoella.

Vaikka valtiovierailuissa noudatetaan tiukkaa kaavaa, avautuu kuntamestareille mahdollisuus suorittaa oikea-aikaisia symbolisia kannanottoja. Media tuleekin seuraamaan tarkkaan, mitä tapahtuu, kun pääministeri astuu koulukeskuksen Viljami-nimisestä pääovesta. Kumartaako vieraileva johtaja maalaisliiton mahtinimeä asianmukaisella nöyryydellä?

Erityisen kiinnostavaa on tarkkailla, kuinka pääministeriltä luonnistuu halsualainen kättelytanssi. Kun kunnanjohtaja antaa merkin kalauttamalla kantapäät yhteen, on ministerin oltava välittömästi valppaana. Vieraalla on tietysti ensimmäisen poljennon etu, mutta kun kättely syvenee ranneotteeksi ja siitä kyynärpääkauhaisuksi, aloitteen merkitys on jo selvästi kavennut. Kättelytanssissa vain vahvaotteisimmat ja nopsakinttuisimmat pärjäävät. Kokeneemmankin tekijän luonne on koetuksella, kun vapaa käsi alkaa askelluksen puolivälissä takoa hyvän veljen rytmiä olkapäähän. Paine musertaa herkimmät.

Tämän koettelemuksen rinnalla huhuillut hallituskriisit ja puolue-erimielisyydet ovat sangen vaarattomia. Valtiojohdon pätevyys tarkastetaan Halsualla toukokuun puolivälissä - siitä selviytyminen tarkoittaa, että ennenaikaisia eduskuntavaaleja ei tarvitse järjestää.
Jarno Hietalahti