Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2017 / 01


(1)Pääkirjoitus
(1) Riittävän paljon melua suhteellisen tyhjästä
Luettu 395 kertaa

Niin kuin on koskematon hanki Liedeksen takamailla samoin esittäytyy vuosi 2017 puhtaana Halsualla. Tähän lumimaisemaan on kullakin kuntalaisella mahdollisuus piirtää oma jälkensä - vaikka sitten lumihangessa askeltamalla tai jollain muulla värikkäämmällä tavalla - ja sitä myöten voima vaikuttaa tulevaan.

Kuntalaisille onkin tarjolla monenmoista kuva- ja hankiaihetta alkaneen vuoden kunniaksi. On tiedossa uutta johtajuutta, eriskummallista liikunnallisuutta ja henkevää yhteisöllisyyttä. Tulevista kuntavaaleista ja niiden yhteyksistä maailmanpolitiikkaan voisi jaaritella vaikka kuinka, samoin oman koluamisensa ansaitsisi svistyslautakunnan kokouksessa sivumennen mainittu ja povattu parkour-alue, minkä lisäksi analysoitavaa riittäisi Halsuan Yritystalon tulevista näkymistä kevätmallistoineen. Eikä sinne Halsua-viikkoonkaan enää niin pitkä aika ole.

Aihevainioiden äärellä tammikuinen Kalliokosken Sana pidättäytyy kuitenkin kiusauksista, eikä pakottamalla pakota räätälöimäänsä malliaan lukijoiden mieliin. Niinpä erämaiden koskemattomuutta kunnioittaen myös Sana aloittaa vuoden puhtaalta pöydältä ja tyhjiltä papereilta. Helmikuussa sitten sankempi joukko artikkeleita. Se on sopivin!
Jarno Hietalahti