Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2006 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Tynkkisessä tapahtuu
(3)Halsuan pullopoikaseura kovilla
(4)Rakennustuumailut pinnalla
(5)Perimmäisen talon pojat vauhdissa
(6)Kiinteistöverot herättävät närää
(1) Tunnustusta halsualaisuroille
Luettu 1168 kertaa

Halsualaiset yleisurheilijat ovat tehneet sankaritekoja kesän mittaan ympäri Suomea. Suurimpana saavutuksena voidaan mainita atleettien edesottamukset Turussa, jossa moni kilpakumppani sai jäädä hämmästelemään urhojemme voimia. Monet alueelliset lehdet tiedottivat tuloksista väärin, mutta tahaton tai tahallinen väärinpainanta ei kyennyt himmentämään tulosten loistoa. Elintärkeät kannustusjoukot ennättivät korjaamaan virheelliset tiedot pikaisesti Halsualla jokaiseen kotiin jaettavassa jakelussa. Puskaradiokin oli tosin kovaan ääneen oikeat tulokset jo toitottanut kylillä.

Halsualaisista suurimmaksi urheilukentän tähdeksi on noussut eräs kuulamörssäri. Valitettavasti superlupauksen lajia varjostaa valtakuntaa kohisuttanut doping-käry. Ilmeisesti käry on vaikuttanut kylän päätöksentekijöihin, koska vielä kuulanpukkaajaa ei ole palkittu mitenkään erityisemmin. Halsualaisten tulisi kuitenkin oivaltaa, että täkäläinen ei voi hankkia näiltä nurkilta laittomia aineita. Keskustan kaupassa myydään tiettävästi ainoastaan erinäisiä urheilujuomia, joita ei vielä ole kiellettyjen aineiden listalle tyrkätty.

Keskustan vaaralliseen neljäntien risteykseen on suunnitteilla liikenneympyrä. Kunnan johtoelimillä olisi nyt mainio tilaisuus niitata pari pörriäistä kertasurvaisulla. Sivukyliltä löytyy jo tietotaitoa kuulantyöntäjien kunniaringin työstämiseksi, joten varpujen peittelemä kuulaympyrä on enemmän kuin tarpeen kirkonkylällä. Keskustan koriste ja turva kaipaa enää suunnitelmaa ja sinettiä. Kaikki muu on oikeastaan valmista.
Jarno Hietalahti