Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2007 / 02


(1)Pääkirjoitus
(2)Ovet kiinni
(3)Huipputiedettä Halsuan metsissä
(4)Halsuan diplomaattisten suhteiden luominen Sveitsiin
(5)Äänestystahti jatkuu vilkkaana
(6)Arkunlautojen kolinaa Kivojalla
(1) Kylmää kyytiä
Luettu 1302 kertaa

Halsualaisten, keskipohjalaisten ja jokaikisen Vaasan läänissä asuvan on syytä alkaa panostaa ilmastonmuutoksen edistämiseen. Fossiilisten polttoaineiden määrä vähenee jatkuvasti, joten kyläläisten on pantava vauhtia liikkeisiinsä. Ilmasto on saatava nopeasti vähintään eteläeurooppalaiseksi, muuten voi käydä kalpaten.

Ilmaston nopea kylmeneminen oli luultavasti lopullinen kuolinisku neanderthalinihmiselle väitetään vastikään julkaistussa espanjalaistutkimuksessa. Tutkimuksen tulokseen on suhtauduttava vakavasti. Helmikuun ajan Halsualla on saatu kärsiä kovista pakkasista ja mikäli ilmastonmuutosta ei kiihdytetä, saattaa maapallon lämpeneminen olla liian hidasta joillekin heikommille yksilöille.

Osa halsualaisista on jo ymmärtänyt edessä olevan haasteen. Mielenosoituksellisesti eräs kokenut lumenluoja sytytti toimiensa aikana traktorinsa tuleen. Tämä on vahva symbolinen ele ja siinä olkoon uusi muutoksen kannattajien tunnus. Palava traktori lämpöä tuomassa ei jätä varmasti ketään kylmäksi.

Halsualaisten on puhallettava yhteen hiileen, olipa se sitten kivihiiltä tai perinteistä öljyä, ja tehtävä kaikkensa tässä tilanteessa. Koska kylässä vallitsee syvä luottamus kanssaihmiseen, jätettäköön kaikki autot jatkossa käyntiin kauppareissuilla. Kenenkään ei kannata turhaan kävellä lyhyitäkään välimatkoja vaan mopojen ja traktoreiden on annettava päristä pienistä sivuhäiriöistä huolimatta.

Halsua - ilmastonmuutoksen asialla.
Jarno Hietalahti