Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2007 / 12


(1)Pääkirjoitus
(2)Järisyttävä tapainturmelus joulun alla
(3)Väkivallanteko keskuskaupassa
(4)Joulukapina: Lumeton joulu
(5)Paloauto viimein uuteen kotiin
(6)Toimituspäällikkö kutsuvieraana
(7)Katsaus tulevaan pesäpallokauteen
(1) Pienten kuntien oppilaat parempia
Luettu 1525 kertaa

Tuoreen selvityksen mukaan pienissä kunnissa peruskoulun päättöluokkalaisten keskiarvo on usein korkeampi kuin suuremmilla paikkakunnilla. Kelvolliset numerot näyttävät heltiävän helpoimmin yhden koulun paikkakunnilla. Näin pienten kuntien oppilaat ovat kaupunkilaisnuoria paremmassa asemassa jatko-opintopaikkoja haettaessa.

Monet kaupungeissa asuvat asiantuntijat ovat älähtäneet asiasta. Heidän mukaansa tuloksista olisi tehtävä selvityksiä ja arviointeja jo tasa-arvon vuoksi. Asiantuntijoiden mukaan keskiarvoerot johtuvat koulujen todellisista arviointieroista. Näin ollen eri kuntien ja koulujen väliset arvosanat eivät olisi keskenään vertailtavissa.

Niin kutsutut asiantuntijat ovat väärässä. Kyse on vain siitä, että pienemmillä paikkakunnilla ihmiset ovat viisaampia kuin kaupungeissa. Tavallinen halsualainen yläastelainen on ilman muuta selvästi kaupunkilaista kilpakumppaniaan edellä erityisesti älykkyydessä. Yhtälö on selkeä. Yhteys viisauden ja kunnan koon välillä on toisistaan riippuva. Mitä pienempi paikka, sen parempi yksilö.

Halsuan tulee jatkossakin pienentää luokkien oppilasmäärää entisestään. Maailma kaipaa erityisosaajia ja harvinaisen viisaat yläastelaiset saavat parhaat mahdolliset eväät maailmassa pärjäämiseen.
Jarno Hietalahti