Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2009 / 01


(1)Pääkirjoitus
(2)Taas yksi ministeristason halsualainen
(3)Keskustan ilme uudistumassa
(4)Urheiluhalli aktiivisessa käytössä
(5)Kynä vaihtuu pistimeen
(6)Kirkosta erotaan ennätystahtia
(7)Äänestä vuoden sykähdyttävin halsualaishetki
(8)Talkootyöläisiä uutistoimitukseen
(9)Alitien Vangit
(9) Alitien Vangit
Luettu 1166 kertaa



3. marraskuuta - Poika joka luulee olevansa ahven

Konstaapeli Virkkalan käynnit Halsualla olivat vähentyneet epäonnistuneen murhajutun jälkeen. Miestä ei olisi kismittänyt jutun päättyminen ratkaisemattomana. Mutta se, että halsualainen kotitalousopettaja ratkaisee jutun hänen kulmikkaan nenänsä edestä, on kova pala jopa syystäkin vaatimattomille kaustislaisille. (Lukijoiden on muuten hyvä huomioida, että Kaustisesta puhuttaessa ei ilmoille kannata lipsauttaa ilmaisua "Kaustisilla". Tästä kuntalaiset ovat erityisen näreissään.)

Oli miten oli, konstaapeli Virkkala ei halunnut enää turhaan näyttäytyä Halsuan kirkonkylän melskeessä. Tällä kertaa mies olikin tullut siviiliasuisena rauhoittumaan hautausmaan kauniisiin maisemiin. Olipa konstaapelin tarkoituksena myös vilkaista edesmenneiden, nyt jo haudattuina makaavien Simon ja Sahti-Kössin leposijoja. Siinä tallustellessaan kädet rennosti farkkujen ja t-paidan taskuissa Virkkala oli ajatuksissaan törmätä tummiin pukeutuneeseen pyylevään naiseen.

- Suo anteeksi kömpelyyteni, tummiin pukeutunut vanttera nainen sanoi väistäessään Virkkalaa.

- Onpa teillä erikoinen paita herra...?

- Virkkala. Konstaapeli Virkkala. Te olettekin tutunnäköinen, olen varmasti tavannut teidät jossain.

- Tuskinpa sentään. Olen Halsualla ensimmäistä kertaa ja osuin hautausmaallekin aivan sattumalta, isokokoinen naisihminen vastasi.

- Niinkö, olisin voinut vannoa etten erehdy, Virkkala mutisi ihmetellessään ylipainoisen naisen tuttuja kasvoja.

- Noh, maailma on pieni, Rytkönen pitkä, tynnyrimäinen nainen sanoi ja rävähti nauruun puolittain itsekeksimänsä vitsin tehosteeksi.

- Tuon räkäisen naurun minä tuntisin missä tahansa, Virkkala sihahti päin tummapukuisen naisen syntisen suurta naamataulua. Hän nimittäin tunnisti äkisti vankan naisen.
- Olet se saamarin pitkätukkalaulaja, jolle pystytettiin patsas Juankoskelle!

Naisen hymy hyytyi, mutta nauru ei loppunut. Tämä sai kuitenkin hätäpäissään sanotuksi poliisin erehtyneen, kyseessä oleva patsas esitti miestä, vieläpä edesmennyttä sellaista. Eikä tukevahkolla naisella ollut omien sanojensa mukaan lauluääntäkään kuin Leskisen Juicella, jota Virkkala varmasti tarkoitti.

- Niinhän sinä sanot, mutta älä luule että tämä jää tähän, Virkkala karjaisi ääni väristen ja tietämättä jäisikö asia kuitenkin näille sijoilleen.

Pian hän kuitenkin häipyi hautausmaalta vähin äänin. Pieni takaisku, mutta sota ei olisi niin helposti ohi, Virkkala tuumi. Hän oli taas täynnä tarmoa. Hautausmaalla tapahtunut onnekas sattuma, törmääminen paikalliseen lihavuoreen, poiki konstaapelin päässä uuden teorian. Murhaaja saattoi olla vielä löytämättä! Ehkäpä halsualaiset olivat olleet liian nopeita päätelmissään... Virkkala pohti asiaa koko matkan Halsualta Kaustiselle, ja yhä varmempana hän alkoi pitää sitä, että murhaaja oli juuri Juicena esiintynyt nainen ja sama toisinpäin: naisena esiintynyt Juice!

Virkkalan teoria pohjautui oletukselle, että murhaajan täytyi olla kiinnostunut Simon ja Kössin hautapaikoista. Tämän täytyi olla myös isokokoinen pystyäkseen riistämään hengen kahdelta pohjalaismieheltä. Ja entäpä alibi... harva tajuaisi epäillä kuuluisaa edesmennyttä laulajaa Halsualla sattuneesta murhamysteeristä. Kaikki täsmäsi! Virkkala päätti ottaa mukaan pari apumiestä ja lähteä pidättämään laulajan renttua saman tien.

Mutta ennen kuin kiirehdimme Virkkalan takapenkillä takaisin murhapaikalle, on parasta kerrata myös nopeasti viime jaksossa alkaneen painiottelun tulokset kuten luvatuksi tuli. Kävi nimittäin niin, että Kallionevan kunniakas suku voitti sateisessa säässä käydyn nurmipainiottelun selvin lukemin 5-2. Karvisen suvun tappio oli ennakkoon ehkä odotettu, kunnia kuitenkin suvun johtohahmolle, Sempulle, joka kisan ideoi. Mies itse väänsi tasaisessa ottelussa Kallionevan Juhania vastaan lopulta kunniakkaan selkävoiton ja piti tuossa kohtaa Karvisen suvun mestaruushaaveita yllä. Nurmipainiottelun tärkeimpänä painijana palkittiin Kallionevan vanha emäntä joka taituroi kokonaiskisan ratkaisseen pistevoiton Karvisen Martasta. Sanottakoon Martan puolustukseksi se, että rouvaa vaivannut issias teki kisaan valmistautumisesta vaikean.

Taiston tauottua suvut päättivät kuitenkin pitää rauhaa yllä aina ensi kesään saakka, silloin voimia miteltäisiin taas pesäpallon merkeissä. Palkinnot tulee jakamaan tämänvuotiseen tapaan poika joka luuli olevansa ahven.

Tämä riittää tällä erää. Ja kuten veitsenterävät lukijamme jälleen arvaavat, väitämme ensi numerossa tapahtuvan kaikenlaista oikeussalista jousiammuntaan, mutta todellisuudessa vain ylimalkaisesti sivuutamme nämä aiheet jälleen parilla hassulla lauseella. Se kuitenkin on varmaa, että murhaajaehdokkaita alkaa olla riittävästi joten pääsemme piakkoin oikeussaliin tuomitsemaan väärintekijät.