Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2009 / 08


(1)Pääkirjoitus
(2)Luopiot säntää kiertueelle
(3)Yleisurheilun MM-kisat
(4)Alitien Vangit
(4) Alitien Vangit
Luettu 1042 kertaa



20.6.2009 - Vapauden hinta

Murhaaja oli ahdistettu nurkkaan. Hän ei ollut varma oliko Viisikon johtohahmolla aivan kaikki inkkarit kanootissaan, mutta jollain tavalla tuo sympaattinen herrasmies oli onnistunut pääsemään hänen jäljilleen. Kaikki oli ollut toisin kun kaksoismurhaa oli selvittämässä Kaustisen höyrypäinen konstaapeli. Eikä murhaaja luvalla sanoen aivan penaalin terävimmäksi kynäksi laskenut kotitalousopettajaakaan joka oli palkattu murhanselvittäjäksi, olkoonkin että tämä vääntäisi riisipuuron pelkästä riisistä ja maidosta jos sille päälle sattui.

Kuinka tahansa, vaihtoehdot olivat vähissä ja murhaaja tiesi ettei aikaa ollut hukattavaksi. Maskeeraajana hän ei ollut mikään ylikylän tekijä (huomaa humoristinen viittaus samannimiseen kylään Halsualla), toisekseen pienellä kylällä olisi myös vaikea olla herättämättä huomiota uudessakin asussa.

Hän puntaroi vaihtoehtona myös piiloutumista johonkin hylättyyn latopahaseen, mutta sitäkään hän ei nähnyt lopullisena ratkaisuna. Mieti, mieti, mieti nainen hoki itselleen, ja lopulta hän sen keksikin! Suorastaan nerokas piilopaikka, melkein kylän keskellä kaikkien nähtävänä, silti piilossa ja mikä tärkeintä, lain kouralta riittävän kaukana. Murhaaja oli innoissaan ja pitkästä aikaa kadoksissa ollut itsevarmuus pulppusi takaisin hänen kehoonsa. Ideastaan innostuneena hän aloitti valmistelut heti.

Ensin oli piilotettava teräsvilla ja muut murhissa käytetyt hengenottimet. Lopullinen pakeneminen vaati myös armottoman kovaa kuntoa ja sisukkuutta, niinpä sankarimme aloitti samalla tiukan kuntoilun. Selkä tulisi olemaan todella kovilla, mutta se oli vapauden hintana. Rääkkiä jatkui koko viikon, mutta lopulta hän tiesi kestävänsä. Murhaaja arveli, että ainoa tapa epäonnistua oli paleltumiskuolema, mikä häntä selkeästi uhkasi talvipakkasella. Mutta silläkin riskillä nainen riisui itsensä ilkosen alasti ja avasi ulko-oven. Päätös oli tehty, paluuta ei ollut.

Samaan aikaan kun murhaaja aloitti amok-juoksunsa (tiedä sitten mitä se tarkoittaa mutta mennee täydestä tässä kohtaa), Viisikko oli viimein saanut palapelinsä puuttuvat osaset kasaan. Työ oli vienyt heiltä kohtuuttoman kauan ja haitannut samalla murhatutkimuksia. Nyt kun palapeli oli kuitenkin kasattu, Dick halusi pitää koko joukkiolle pienen puheen.

- Ystävät, minulla on uutisia. Ensinnäkin haluan kiittää teitä kaikkia työstä jonka olemme yhdessä saaneet tehdyksi. Olen tässä tuuminut, että seuraava projektimme voisi olla jo 12-palan palapeli.

Porukka kohahti ja ilmoille lensi myös arvioita suuruudenhulluudesta ja mahdottomasta tehtävästä. Kuitenkaan se ei Dickiä häirinnyt vaan hän jatkoi toiseen uutispommiin.

- Rauhoittukaa, tässä ei ollut vielä kaikki. Olen nimittäin saanut viimein tiedot poliisiviranomaiselle antamastani hiusnäytteestä jonka nappasin viime viikolla siltä tummalta naiselta jota varjostimme puretulla myllyllä. Kyseessä on saman henkilön hius joka löytyi myös murhapaikan vierestä. Kuten yleensä, murhaaja teki virheen ja nyt hän on nalkissa.

Porukka hurrasi päätti ryhtyä heti toimeen. Viisikko heitti takit päälleen ja sen kummempia kotietsintälupia kyselemättä suunnaksi otettiin arvoituksellisen naisen asunto. Ajatuksena oli tietysti saada akka rautoihin ja omat nimet lehteen . Mutta mutta... kuten tarkkaavaiset lukijamme varmasti arvasivatkin, murhaajasta ei enää näkynyt jälkeäkään. Sitähän eivät dekkariystävämme voineet mitenkään tietää.

Viime jaksossa taisimme mainita että murhaaja pääsisi jaksossa 12/12 pälkähästä. Mutta onko se lopullinen päätöksemme? Entä miten käy jaksossa numero 13/12? Entä mikä tuo ihmeellinen piilopaikka, mikä on kyläläisten nähtävänä mutta silti murhaajan mielestä idioottivarma tapa piiloutua poliisilta? Entä miksi hän menee paikalle alasti? Paljon kysymyksiä, teemme kaikkemme, että sinä ja se toinen lukijamme saatte niihin kaikkiin vastaukset vielä tulevassa jaksossa.