Kalliokosken Sana Halsuan ja lähikylien asialla jo vuodesta 2002
 
Kalliokosken
Sana 2009 / 09


(1)Pääkirjoitus
(2)Kirkkoharjun avolouhos aikataulussa
(3)Harkinnanvaraista tukea ei haeta
(4)Halsuan kunta tienristeyksessä
(5)Rahoituslaitosten väki ulalla
(6)Vauvoja tehdään taantumaan
(7)Pallottelua
(8)Halsua ei veteraanikeräyksestä luovu
(9)Jussilaiset vietettiin onnellisten tähtien alla
(10)Onnea 20-vuotiaalle
(11)Alitien Vangit 12/12
(5) Rahoituslaitosten väki ulalla
Luettu 1056 kertaa
Jarno Hietalahti
Kirkonkylä

Vielä vähän aikaa sitten Halsuan kunnanhallituksella oli oikeus ottaa nettolainauksena tilapäislainoja enintään 850 000 euroa ja pitkäaikaisia lainoja enintään 1 200 000 €. Näin olisi vieläkin, jollei kunnan johtoporras olisi asiaan puuttunut.

Kunnanjohtajan innoittamana asia nostettiin pöydälle. Kunnantoimistolla sanailtiin, etteivät nämä rahalaitosten nykyaikaiset ekonomistit oikein asioita tunne. Johtaja esittikin tomerasti, että parempi olisi, jos nettolainauksena saisi nostaa 2 500 000 euroa. Tähän näkemykseen hallitus yhtyi ilomielin ja esitys hyväksyttiin mukisematta.

- Käytännössä nykyään on vain lainoja, todettiin jossain välistä toimitusta.